Sporting – ÅIFK 2-1 (0-0)

Taisteluvoitto ÅIFK:sta, lauantaina Kraftin kimppuun

Lauantaina Sportingin kotiottelut jatkuivat Lapväärtin kentällä, kun sille saapui vieraita Turusta. Paidoissa turkulaisilla luki ÅIFK ja tämä tiesi siis joukkueiden toista keskinäistä kohtaamista tälle kaudelle. Ensimmäisenhän Turussa vei riemukkaasti Sporting 0-1 voitollaan. Tiukkaa ja tasaista vääntöä tiesi siis odottaa.

Tasainen ottelu myös oli. Sporting oli muuttanut ryhmityksensä alkukierroksilta tuttuun formaattiin 4-4-2. Kahden kärjen pelin toivottiin tuovan hyökkäyspeliin uutta kipinää. Tämä oli valmennusjohdolta oiva päätös, sillä kahden kärjen peli, jossa duo Julian Tarvoll- Sekou Konate tekivät tuttuun tyyliinsä hurjan määrän töitä, toi myös tulosta maalien muodossa. Sportingin maaleista vastasi nimenomaan mainittu kärkipari, kummankin osuessa kertaalleen. Myös puolustuslinjaa rukattiin uuteen uskoon. Tämä tosin johtui siitä, että Anthony Hannus kärsii edelleen aivotärähdyksen jälkioireista ja Joakim Grannas oli vuorostaan flunssan kourissa. Puolustuslinjan muodosti lauantaina Andreas Franz- Miroslav Rajkovic- Alex Mäkiharju- Topias Lehtola. Nelikko suoriutui tehtävästään erinomaisesti ja oli kotijoukkueen tuki ja turva yhdessä maalivahti Gaston Brambattin kanssa.

ÅIFK oli lähtenyt matkaan kapealla miehistöllä ja sen vaihtopenkillä oli vain kaksi pelaajaa. Tähän syynä oli usean pelaajan nuorten maajoukkuekomennus, sekä emoseura TPS:n otteluruuhka. Nuori ja vikkelä ÅIFK laittoi kyllä Sportingin lujille ja sen tekniset ja nopeakinttuiset pelaajat olivat todella pahoja pideltäviä.

Ottelun avausjakso pelattiin maalittomana ja tilastoihin kirjattiin vain kaksi varoitusta kotijoukkueen palaajille Sekou Konatelle ja Adis Stambolijalle. Peli oli pitkälti keskikentän taistelua, eikä mitään suuria vaaratilanteita ollut. Aivan ottelun alussa ÅIFK tosin kolisutteli Sportingmaalin raameja ja se olikin avausjakson vaarallisin tilanne.

Avausjakson jälkeen varmasti molemmissa leireissä oli tunne mahdollisuudesta hoitaa ottelu itselleen. Tuohon mahdollisuuteen tarttui toisen jakson alussa vierailija välittömästi, tehden ottelun avausmaalin. Maalista vastasi Hushyar Aftab, joka pääsi laukomaan kuudentoista ulkopuolelta pallon Sportingmaalin oikeaan nurkkaan. Jakso jatkui maalin jälkeen tasaisissa merkeissä. ÅIFK rakenteli maalinsa jälkeen vielä lisäpaikkoja, mutta niistä Gaston selvisi mallikkaasti puolustuksen auttaessa häntä. Tilanteen jo näyttäessä hiukan huonolta punaisten leirissä esiin astui Sekou Konate ja ripaus tuuria. Vartti ennen loppua Seku teki paljon kaivatun pystyyn juoksun ja hän sai pallon rangaistusalueen rajan tuntumassa. Nopea laukaus näytti olevan helposti torjuttavissa IFK-maalivahti Peter Huuhkalle, mutta Sekun laukaus otti oudon pompun ja painui riemukkaasti Huuhkan alta nuottaan. 1-1 taululle ja kortit uudelleen jakoon. Tasapeli näytti pitkään ottelun lopputulokselta, kunnes esiin astui Julian Tarvoll. Myös joukkueiden ensimmäisen keskinäisen ratkaissut Julle otti jälleen homman haltuun. Kun tuomarin antamaa lisäaikaa oli jo pelattu kaksi minuuttia, sai Julle pallon keskiviivan tuntumassa. Täysi höyry päälle ja kohti IFK:n maalia. Sinne ne jäivät yksitellen IFK-puolustajat katselemaan Tarvollin takavaloja ja Julle pääsi murtautumaan aina rangaistusalueelle asti. Hallittu vasemman jalan laukaus takakulmaan ja oman futsal- seuran lähettäminen kotimatkalle tyhjin käsin oli selviö. Riemukas 2-1 kotivoitto maistui punaisille erityisen makealle.

Taisteluvoitto. Muutettiin takaisin 4-4-2 systeemiin ja tuntui, että saatiin pallo pysymään ylhäällä paremmin. Joukkue taisteli hienosti ja lopussahan se näytti pitkään tasapeliltä, mutta voittomaali tuli siinä vähän vielä niin kuin ekstrana. Kyllä tämä maistuu.

Jorma Huusko

Näin tunnelmoi taistoa kotijoukkueen valmennusryhmään kuuluva Jorma Huusko.

Erityismaininta vielä alueemme jalkapalloromantikolle Stig Göran Häggblomille, joka auttoi Sportingia ammattimaisesti kuulutushommissa, kun loistava vakioääni Mats Backlund oli poissa. Kiitos Stisselle homman hoidosta ja rakkaudesta paikallista jalkapalloa kohtaan.

Synttärionnittelutkin voidaan tässä samalla toivottaa. Onnea Stisse.

Tällä kertaa poikkeuksellisesti perunapussit jäävät kotirapsasta kellariin ja Sportingin parhaat pelaajat arvioi entinen Sportingin maalivahti, nykyinen kynäilijä Janne Smeds. Seuraavassa alueen ykkösurheilutoimittajan näkemykset.

Kolmen kynän pelaaja
Julian Tarvoll. Ottelun ratkaisija ja voittomaalin tekijä. Muutenkin Julian esiintyi edukseen ja oli monessa mukana.
Kahden kynän pelaaja
Topias Lehtola. Pienen tauon jälkeen avauksessa. Hyvä esitys Topiakselta. Joutui taistelemaan ÅIFK:n vaarallisinta pelaajaa Hushyar Aftabia vastaan paljon ja selvisi siitä hienosti.
Yhden kynän pelaaja
Gaston Brambatti. Teki muutaman hyvän torjunnan ja esiintyi maalissa muutenkin varmasti ja mallikkaasti.

Sportingin kokoonpano
Brambatti, Franz, Rajkovic, Mäkiharju, Lehtola, Landgärds (Lövholm), P.Grannas, Stambolija, Meireles, Konate, Tarvoll

Veikkauksen Mitalit
Kulta Julian Tarvoll Sporting
Hopea Andreas Franz Sporting
Pronssi Gaston Brambatti Sporting

Derbyn aika

Sportingille kotivoitto ÅIFK:sta oli todella tärkeä ja se antaa joukkueen kauden yhdelle kohokohdalle hienot asetelmat. Nimittäin jo tulevana lauantaina Sporting matkaa vieraspeliin Närpiön Mosedaliin, kun on aika taistella alueen herruudesta. Tosin, jos Sportingfanit saavat hurmoksen päälle jo Vonnelassa Mosedal voi muuttua punaiseksi. Tuossa tavoitteessa tarvitaan niin joukkueen kuin fanien täydellinen suoritus. Osansa on varmasti sanottavana tomaattihuumassa olevilla närpiöläisillä, jotka varmasti haluavat maksaa tomaattivelkoja takaisin. Ottelusta ei latinkia puutu, se on varmaa.

Ottelussa on vain yksi ennakkosuosikki ja se on Kraft. Hehän johtavat sarjaa ja ovat huippuvireessä. Ensimmäisellä ottelulla ei ole enää mitään merkitystä. Me lähdetään totta kai haastamaan.

Jorma Huusko

Näin paineita Kraftille ottelun alla siirsi Sportingluotsi Huusko. Tosiasia se kuitenkin on, että Kraft lähtee otteluun ennakkosuosikkina. Se pelasi pitkän voittoputken, joka tosin katkesi viime kierroksella niin ikään kovakuntoista TPV:tä vastaan. Toisaalta voittoputken katkeaminen voi olla sekin Kraftille eduksi, sillä sen katkeamista ei derbyn alla enää tarvitse miettiä. Kraft on kerännyt kahdessatoista pelaamassaan ottelussa 21 pistettä ja sillä se jakaa lohkon kärkipaikan TPV:n ja FC Jazzin kanssa. Kraftin kauden ottelut ovat olleet runsasmaalisia ja sen otteluissa on osuttu enemmän kuin kenenkään muun joukkueen peleissä.

Kraftin voittoputken yksi ehdoton hahmo on ollut maalissa loistavia otteita esittänyt Karl-Filip Eriksson. Tappiollisessa TPV ottelussa Eriksson sai aivotärähdyksen ja joutui jättämään pelin kesken. Kraftleirin mukaan Eriksson ei pelaisi myöskään lauantain derbyssä ja tämä antaisi Sportingille selkeää etua.

Tosin Sportingryhmässä on myös loukkaantumismurheita. Jo pitkään sivussa olleen Anthony Hannuksen tila on epävarma. Joakim Grannas toipunee derbyyn. Pelaajavalmentaja Rajkovicin pakara on vihoitellut viime aikoina ja ÅIFK peli meni Mirolta läpi tuskan ja sisun sekoituksella. Kova uhrautuminen Mirolta ja nyt ei auta kuin toivoa, että mies on kunnossa lauantaina. IFK ottelun jobinposti oli ottelun ratkaisseen Julian Tarvollin varoitus, joka tiesi varoitustilin täyttymistä. Näin Julle siis varmuudella ulkona derbystä. Ratkaiseva varoitus aiheutti Sportingleirissä todella paljon hämmennystä. Julian tavoitteli palloa yhdessä turkulaispuolustajan kanssa, kun jokin osui ÅIFK pelaajaa päähän aiheuttaen hänelle haavan. Aluksi tilanteesta ei vihelletty vapaapotkua, vaan pelin annettiin jatkua. Turkulaispuolustajan jäädessä maahan peli vihellettiin poikki ja pelaaja sai asianmukaista huoltoa. Tuomari kävi toteamassa vauriot ja yllättäen nosti Tarvolille keltaista, vaikka ei tilanteessa nähnyt rikettä. Peliäkin vielä jatkettiin erotuomaripallolla. Kortti tuli, mutta rikettä ei ollut. Outo tuomariratkaisu tuli kyllä Sportingin kannalta todella harmittavaan paikkaan.

Sportingvalmennuksella riittää mietittävää paikallistaiston alla. Toki ensin täytyy katsoa millainen miehistö saadaan parsittua kasaan. Latingin löytäminen pelaajistoon ei liene ongelma. Latinki löytyy varmasti itsestään, mutta kylmäpäisyyttäkin tarvitaan, sillä Närpiön kattilassa peliajatus täytyy olla koko ajan kristallin kirkas jokaisella soturilla, jos Närpiöstä pisteitä halutaan ryöstää. Vaikka asetelma on haastajan asema, ei se tarkoita kaiken antamista isännille, vaan hyvällä ajatuksella ja järkevällä vieraspelaamisella Kraft on heilutettavissa. Tilanteita tulee varmasti ja se joka ne osaa käyttää on ottelun voittaja.

Eero Haapala