Sporting – Pallo-Iirot 0-2 (0-1)

Tehottomuus Sportingin turmana Iiroja vastaan

Torstaina Sportingin kotiotteluputki jatkui, kun se sai vastaansa vieraita ganaalikaupungista. Sarjassa viidentenä ennen torstain kamppailua majaillut Pallo-Iirot Raumalta saapuivat Kristiinakentän kauden toiseen otteluun. Taitava ja tekninen raumalaisryhmä oli viime kierroksilla ollut hieman epävireinen ja se lähti tosissaan Kuninkaidenlaaksoon hakemaan kolmea pistettä.

Ottelun käsikirjoitus oli selvä. Iirot tulisivat pitämään paljon palloa ja Sportingin osaksi jäisi pakan tiivinä pitäminen ja vastaan iskeminen. Kyllä ottelu aika pitkälti myös tätä käsikirjoitusta noudatti. Tällä kertaa Iirot olivat kuitenkin myös tehokkaampia ja he iskivät voittoon tarvittavat kaksi maalia Sportingin jäädessä nollille.

Ottelu alkoi vauhdikkaasti ja pelissä oli paljon virtausta. Pallo-Iirot hallitsivat ottelua hienokseltaan, mutta he eivät kuitenkaan päässeet maalipaikoille ottelun alussa. Siitä piti huolen Sportingin tiivis paketti alhaalla.

Toppareina pelasivat ensimmäistä kertaa tällä kaudella comebackin tehnyt Pekka Paukkonen ja aivotärähdyksen jälkioireista toipunut Anthony Hannus. Kaksikko onnistui ottelussa hienosti, vaikka pieniä kysymysmerkkejä leijaili molempien pelikunnosta.

Parhaat maalipaikat tulivat ottelun alussa kotijoukkueen Julian Tarvollille, joka pääsi läheltä koittamaan ilman tulosta, sekä kärkipari Sekou Konatelle, joka tälläsi samassa tilanteessa pallon kahdesti raumalaisten maalia ensimmäistä kertaa tällä kaudella vartioinutta Mikko Laaksosta päin.

Sitten sattuikin se Sportingille perinteinen. Vaaraton tilanne kaukana omasta maalista ja yhtäkkiä pallo onkin verkossa. Taas lähti vierasjoukkueen pelaajan lapikkaasta komea kuti kaukaa. Tällä kertaa sen lähetti matkaan ottelussa monessa mukana ollut Jonas Nyholm. Upea kaukolaukaus painui vastustamattomasti Sportingin maalin vasempaan alapesään ja näin Iirot johtoon, kun kellossa oli 29 minuuttia.

Samainen Nyholm otti myös avausjaksolla varoituksen, sekä käsitteli epäselvässä tilanteessa keltaisensa jälkeen Sportingin Adis Stambolijaa kaksinkamppailutilanteessa. Ehkä siinä Nyholm vähän kättään ojenteli, mutta taisi Adiskin heittää tilanteeseen bosnialaista Turkkaa. Molemmilla herroilla oli ennen tilannetta kortti jo alla, niin ehkä tuomarin tulkinta oli molemmille hyväksyttävä.

Sporting sai vielä luotua pari paikkaa ennen taukoa, mutta laukaukset suuntautuivat joko ohi tai köykäisinä raumalaisvahdin näppeihin. Varsinkin Sekou Konatelle avautui avausjaksolla useampikin hyvä maalipaikka. Näin siis tutusta takaa-ajajan asemasta tauolle.

Sporting tuli toiselle jaksolle päättäväisesti ja se hallitsi hienokseltaan peliä. Maalia se ei kuitenkaan onnistunut tekemään vaan raumalaiset pitivät luukut kiinni. Noin tunnin kohdalla vaparin jälkitilanteesta ottelu sitten ratkesi. Sportingin kalusto oli ylhäällä, kun Iirot syöksyivät vastahyökkäykseen.

Hyvin punaiset kyllä puolustamaan ehtivät, mutta sen verran epäorganisoidussa tilassa puolustus oli, että Iirot saivat pelattua pallon Nico Rinteelle, jonka laukaus painui Gaston Brambattin torjunnan kautta kotijoukkueen verkkoihin.

Tämän jälkeen peli oli ohi. Sportingin patterit olivat sen verran tyhjät, että kiriä ei saatu aikaiseksi. Raumalaiset pitivät palloa ja raskasta prässipelaamista ei kotijoukkue kyennyt tekemään, vaan Iirot kokeneesti hallitsi saavuttamaansa johtoasemaa.

Tietyllä tavalla otteluruuhka näkyi kotijoukkueen tekemisessä ottelun lopussa ja jalka alkoi painaa usealla soturilla, eikä Iiroja pystytty enää siten haastamaan, että pisteistä olisi voitu haaveilla. Yritystä joukkueesta kyllä löytyi, mutta sekään ei enää auttanut.

Pieni näprääminen ja tehottomuus tulivat Sportingin turmaksi. Kuvaava tilanne oli toisella jaksolla, kun pallo pelattiin hyvin boksiin, jossa oli kolme punapaitaa, jotka törmäsivät toisiinsa ja siinä heittivät vielä pari kantapääkikkaa, mutta se tärkein eli kunnon laukaus jäi puuttumaan. Näin Pallo-Iiroille siis koko potti Kristiinankaupungin illasta. Hyvää ottelussa oli tietysti se, että maalipaikkoja pystyttiin luomaan, mutta huonoa oli niiden käyttäminen.

Pelattiin hyvä peli, mutta ei tehty maaleja. Paikkoja olisi ollut vaikka voittaa tämä ottelu.

Anthony Hannus

Näin ottelua kommentoi paluun avaukseen tehnyt Sportintoppari Anthony Hannus, jolle aivotärähdysvaivat ovat historiaa. Hannus oli iloinen, että pystyi pelaamaan pitkän tauon jälkeen, sekä onnellinen myös pikkuveli Johan Hannuksen debyytistä, kun Johan vaihdettiin kovasti viime kierroksilla urakoineen Alex Mäkiharjun tilalle.

Oli mukava pelata. Tappio tietysti harmittaa. Mitään vaivoja ei ollut. Vähän takareisiä kiristää kova ottelu tauon jälkeen. Tosi raskasta on ollut, kun muuten elämään eivät päävaivat ole vaikuttanut, mutta aina kun on lähtenyt urheilemaan ne ovat tulleet. Mahtavaa oli päästä pelaamaan ja hienoa, että Johan pääsi myös kentälle. Hienosti meni veljellä ja hän sai varmasti paljon itseluottamusta tästä.

Anthony Hannus

Johan Hannus toden totta tuli hienosti mukaan isojen poikien peliin. Rauhallinen ja tasapainoinen ottelu. Jännityksestä ei ollut tietoakaan vaan Johan teki hyviä helppoja ratkaisuja.

Toinen comeback pelaaja Pekka Paukkonen oli Hannuksen kanssa samoilla linjoilla.

Ei nyt ainakaan tarvitse omaa esitystä hävetä. Tappio tietysti harmittaa. Meillä olisi ollut sauma voittaakin. Vähän tyhmästi sai Iirot maalinsa. Hyviä paikkoja meillä kuitenkin oli. Ja nyt ei voi kuitenkaan mitään tuuria syyttää vaan maalipaikoissa pitää itse vaan olla terävämpi.

Pekka Paukkonen

Pekka oli kuitenkin aidosti onnellinen pelaamaan pääsemisestä ja miehellä kyllä virtasi Tarzanin veri suonissa vielä ottelun jälkeenkin ja kaikesta näki, että kaikki on tultu joukkueelle antamaan.

On tää pelaaminen kuitenkin niin mahtavaa. Hienoa olla takaisin.

Pekka Paukkonen

Sportingluotsi Jorma Huusko oli luonnollisesti pettynyt ottelun jälkeen.

Meillä ei ihan pakka pysy kasassa koko ottelua. Tänään kyllä otteluruuhka näkyi myös meidän kapeassa materiaalissa. Kaikki kunnia Iiroille. Numerot taululla näyttää, että he olivat parempia.

Jorma Huusko

Kolmen perunapussin pelaaja
Anthony Hannus. Vahva peli Antilta. Jaksoi raataa puolustuksen keskellä ja pelasi hienon kamppailun. Tuttua vanhaa Hannusta, johon voi aina luottaa.
Kahden perunapussin pelaaja
Pekka Paukkonen. Pekka is back. Vaikeista lähtökohdista huolimatta esiintyi hyvin punaisten alakerrassa. Oli isäntä puolustuksessa ja hoiti hommansa hyvin. Hyvä lisä loppukautta ajatellen.
Yhden perunapussin pelaaja
Peter Grannas. Liikkui paljon ja auttoi puolustusta. Oli aktiivinen ja työteliäs.

Sportingin kokoonpano
Brambatti, Franz, Paukkonen, A.Hannus, Mäkiharju (J.Hannus), Meireles, Stambolija, P.Grannas, Grines, Tarvoll (Landgärds), Konate

Veikkauksen Mitalit
Kulta Nico Rinne Pallo-Iirot
Hopea Juho Patola Pallo-Iirot
Pronssi Anthony Hannus Sporting

Eero Haapala