Sporting – Pallo-Iirot 0-2 (0-3)

Iirot kolmannen kerran parempi

Lauantaina Sportingin vieraaksi saapui Pallo- Iirot Raumalta. Vahvassa turbulenssissa viime aikoina ollut raumalaisryhmä päätti erottaa päävalmentajansa Hannu Tourun vain muutama päivä ennen kamppailua. Kristiinankaupunkiin raumalaisryhmä saapuikin uuden valmennusjohdon voimin. Päävastuuta Iiroissa loppukauden kantaa Harri Virtanen. Läntisen Kakkosen alakerrokseen vajonnut Iirot- ryhmä saapui siis Kristiinaan bussi täynnä näyttöhaluisia miehiä.

Ottelun merkittävin asia ennakkoon Sportingin kannalta oli se, että ykkösmaalivahti Scott Angevine kärsi olkapäävammasta ja tämä tiesi sitä, että kotijoukkue heitti uuniin Linus Lähteenmäen. Linus näytti hienoa taisteluasennetta ja ennen kaikkea ilmettä, että hän haluaa näyttää todella osaamistaan. Onnistunut debyytti Kakkosen karkeloihin Linukselta.

Ottelun juoni oli jälleen sitä samaa tuttua Sportingia. Amerikkalaista perus Hollywood- tuotantoa. Olet nähnyt yhden elokuvan ja voit sanoa, että kaikki on nähty. Nimittäin juoni ottelussa oli taas hyvin samankaltainen kuin aikaisemmissa peleissä ja se noudatti koko kauden kestänyttä kaavaa. Alussa paikka iskeä, ei onnistu. Ja sitten kokeneempi partneri vie menohalut. Sportingille jätetään hieman aina jossiteltavaa, mutta ei kuitenkaan mitään. Parempi joukkue jälleen ottelun voitti. Sportingin taistelu ansaitsee jälleen maininnan, mutta tasoeron ollessa selkeä se ei vain riitä pisteisiin.

Sportingin paras paikka ja ottelun ensimmäinen tilanne avautui Cameron Rogetille. Tämän huono kosketus kuitenkin vesitti tilanteen, eikä Cameron päässyt kunnollista ratkaisua läpiajostaan edes yrittämään. 21 minuutin kohdalla Iirot pääsi iskemään, kun se pelasi hyvän pallon Benjamin Tuoviselle, joka viimeisteli hallitusti raumalaisten ensimmäisen. Avausmaalin jälkeen Iirot saivat myös rangaistuspotkun. Pallon taakse asettui jonkun verran nähnyt, tai no kaiken kokenut Vasile Marchis. Tästä ei kuitenkaan Sportingin maalilla verkosta huolehtinut Linus Lähteenmäki juurikaan hätkähtänyt vaan vei titaanien taistelun nimiinsä torjuen Marchisin rankkarin. Aikamoista toimintaa nuorelta Lähteenmäeltä. Kun puoliaika sisälsi vielä jokusen upean lähitorjunnan voi sanoa, että ainakaan maalivahtipeliin Sporting ei kaatunut. Toisen kerran avausjaksolla Linus joutui kuulaa kuitenkin katiskasta poimimaan, kun Juho Patola pääsi puskemaan vastustamattomasti Iiroille toisen aivan ensimmäisen nelivitosen loppuhetkillä.

Toisella jaksolla ei Sportingin koneesta enää kirivaihdetta löytynyt, vaikka se kalustoaan koittikin nostaa vielä saadakseen Pallo-Iiroja ahdinkoon. Mitään huippuvaarallista ei kotijoukkue aikaan saanut vaan jakson ainokaisesta vastasi Juho Patola viimeistellen läpiajosta Pallo-Iirojen kolmannen.

Hyvin taisteltiin, mutta ei vaan riittänyt tälläkään kertaa. Linus maalissa pelasi hyvän pelin.

Tony Lehto

Näin ottelun paketoi Sportingin valmentaja Tony Lehto.

Kolmen perunapussin pelaaja
Linus Lähteenmäki. Loistava debyytti Kakkosessa. Torjui rankkarin ja esitti muutaman haamutorjunnan.
Kahden perunapussin pelaaja
Julian Tarvoll. Pelaa isolla itseluottamuksella. Juoksee, taistelee. Löytänyt omaa vanhaa hyvää tasoaan.
Yhden perunapussin pelaaja
Peter Grannas. Keskikentän moottori. Jakelee viisaita syöttöjä. Näitä lisää myös muilta

Sportingin kokoonpano
Lähteenmäki, Paukkonen, Mäki, Jeskey, J.Hannus, Granfors, A. Hannus, Grannas, Roget, Tarvoll, Mattfolk (Lövholm)

Veikkauksen Mitalit
Kulta Iiro Aalto Iirot
Hopea Linus Lähteenmäki Sporting
Pronssi Pekka Paukkonen Sporting

Eero Haapala