TPV – Sporting 2-0 (2-0)

TPV vahvempi, maanantaina jo Masku

Keskiviikkona Sportingin matka jatkui lohkon kuumimman joukkueen tamperelaisen TPV:n vieraaksi. Kangerrellen kautensa aloittanut, mutta viime kierroksilla kovassa vireessä ollut TPV on kuntopuntarin ykkönen ja se on nostanut asemiaan kohti lohkon kärkeä. Keskiviikon ottelussa sen vireen sai kokea myös Sporting Kristina.

TPV hallitsi ottelussa kenttätapahtumia ja oli hallitsevampi luoden kristiinalaisvieraita enemmän maalintekotilanteita. Maalinsa TPV teki ensimmäisellä jaksolla. Avausmaali syntyi, kun Tammelan stadionilla peliä oli käyty seitsemän minuuttia. TPV sai luotua hyökkäyksen laidalta, josta matala keskitys löysi takatolpalta Mika Ahosen, joka siirsi TPV:n johtoon. Jokunen minuutti tästä ja Sportingin puolustuslinja meni uusiksi, kun Anthony Hannus jäi oman maalivahtinsa Gaston Brambattin jyräämäksi keskitystilanteessa. Tilanteessa Anthony otti sen verran osumaa, että Sporting oli pakotettu vaihtamaan. Alex Mäkiharju siirtyi vasemman pakin paikalta toppariksi ja Jocke Grannas vaihdosta vasemmaksi pakiksi. Vaihdos ei Sportingin puolustusta sotkenut vaan uusittu linja pelasi kelpo ottelun, vaikka se joutuikin vielä kerran antautumaan.

TPV:n toinen maali syntyi, kun Sporting puolustus ei saanut purettua irtopalloa omalta rangaistusalueelta, vaan tilanteeseen pääsi ensimmäisenä avausmaalinkin tehnyt Ahonen, joka naulasi ottelun loppulukemat. Tässä maalissa pallo olisi kyllä pitänyt purkaa nöyremmin omalta alueelta pois. Se tavallaan oli myös pelin kuva. TPV toki hallitsi peliä ja pystyi luomaan Sportingia enemmän tilanteita, mutta maalinsa se sai vähän halvalla ja virheistä, jotka olisi pitänyt välttää. Omaan sarakkeeseen kun pelin jälkeisissä tilastoissa piirretään pyöreä nolla maalien määrää osoittavaan kenttään, varmaa on se, että voittoa ei ainakaan tule. Joitain tilanteita Sporting sai luotua, mutta viime aikojen tehottomuus sai jatkoa. Maaleja täytyy tehdä, jos voitosta haluaa taistella.

Sportingluotsi Jorma Huusko oli pettynyt ottelun lopputulokseen.

TPV oli hyvä, se pelasi hyvin. Me tehtiin kyllä liikaa virheitä. Välillä pelattiin kyllä ihan nätisti ja näin, mutta kun se ei vaan riitä. Jotain tässä täytyy alkaa miettimään.

Jorma Huusko

Mietittävää totisesti riittää, sillä päähänsä tällin saanut Anthony Hannus on sivussa myös maanantain huipputärkeästä Masku pelistä. Kotona olisi keinolla millä hyvänsä päästävä takaisin voiton makuun. Lohko on todella tasainen ja siksi kaikki pisteet ovat todella tärkeitä. Niiden nappaaminen taas vaatii täydellisen onnistumisen ja huippusuorituksen. Sportingin pelillinen ilme on koko kauden ollut pirteä. Joukkue pyrkii pelaamaan, mutta tosiasia on, että tehoja tarvitaan kipeästi lisää. Yhdeksään otteluun kahdeksan maalia on aivan liian vähän. Huonommin maaleja on viimeistellyt vain Sportingin alapuolella taulukossa olevat Härmä ja MuSa. Maskun joukkueesta löytyy pelaaja, joka on jo yksin viimeistellyt saman määrän maaleja , kun koko Sportingin joukkue. Maanantaina tulee olla siis erityisen tarkkana kahdeksan maalin miehen Niklas Harjulan kanssa. Liika keskittyminen vastustajaan on kuitenkin turhaa, vaan keskittyminen omaan tekemiseen täytyy olla lähtökohtana. Oman pelin saaminen raiteille on se tärkein asia. Puristamalla maalit eivät synny, vaan se vaatii viileyttä ja rentoutta. Vaikka peli sinällään on ihan näyttävää, se täytyisi kuitenkin saada tuottamaan enemmän asioita. Rohkeutta ja haastoja Sportingin peli kaipaa. Maanantai on uusi hieno mahdollisuus näyttää omaa parasta. Kaikki Lapväärttiin klo 18.30 kokemaan iloinen karnevaalitunnelma hienossa säässä. Nyt kannustetaan punaiset voittoon.

Sportingin kokoonpano TPV ottelussa
Brambatti, Franz, Hannus (J.Grannas), Rajkovic, Mäkiharju, Grines (Landgärds), Meireles, Stambolija, P.Grannas, Tarvoll, Konate

Veikkauksen Mitalit
Pronssi Sergei Korsunov TPV
Hopea Risto Vihinen TPV
Kulta Mika Ahonen TPV

Eero Haapala