Ensimmäinen kierros takana
Kaudesta on nyt pelattu ensimmäinen kolmannes, eli olemme kohdanneet lohkon jokaisen joukkueen kertaalleen. Sarjataulukko näyttää tällä hetkellä aika lailla siltä, mitä ennakoitiin jo ennen kauden alkua. Oikeastaan ainoat yllätykset löytyvät Vaasan suunnalta. VIFKn kymmenen ottelun tappioton putki on kova suoritus ja Kiiston kompurointi on ollut huonosti sujuneista harjoituspeleistä huolimatta pienimuotoinen yllätys ainakin minulle.
Olisin tietenkin toivonut, että Sporting olisi tässä vaiheessa kautta hieman ylempänä taulukossa. Kuten on jo moneen kerran tullut todettua, marginaalit ovat pienet ja paremmalla onnella ja taidolla olisimme hieman ylempänä, mutta jossittelu on turhaa. Yhdeksäs sija on tällä hetkellä kylmä tosiasia ja sen enempää emme ensimmäiseltä kierrokselta ansainneet.
Eipä silti, kaikki on edelleen mahdollista. Kautta on jäljellä vielä kaksi täyttä kierrosta ja “päävastustajamme” eli JIlves, Kiisto ja Härmä ovat kaikki viiden pisteen sisällä. Vielä ei ole aika heittää hanskoja tiskiin, vaan nyt on uskottava omiin kykyihimme, nostettava pelimme tasoa ja löydettävä se Sportingille tyypillinen peli-ilo, mitä olemme nähneet parin aikaisemman kauden aikana.
Itse uskon siihen, sillä ainoastaan Tampereen Ilves ja FC Jazz ovat olleet joukkueita, joita vastaan meillä ei ole ollut mitään mahdollisuuksia. VIFK, Pallo-Iirot ja Kraft olivat myös vakuuttavia, mutta ainakin minä näin heidän otteissaan sellaisia säröjä, joihin voimme iskeä. TPV, Kiisto, JIlves ja Härmä olivat kohtaamistemme perusteella sellaisia joukkueita, joilta voimme ottaa enemmänkin pisteitä jatkossa.
Kovaa puhetta, tiedetään. En kuitenkaan puhuisi näistä asioista julkisesti, ellen todella tietäisi joukkueemme potentiaalia. Potentiaalilla en nyt tarkoita sarjanousua Ykköseen, vaan puhun sijoista 6-8. Miksi sitten emme ole saaneet hyödynnettyä potentiaaliamme? Syy siihen on loppujen lopuksi yksinkertainen: itseluottamus ja rutiini. Tai siis niiden puuttuminen. Suhteellisen kokematon joukkue, rikkonainen harjoituskausi, viime hetken loukkaantumiset, jne. toivat omat haasteensa jo ennen kuin yhtään sarjapeliä oli edes pelattu. Tähän kun lisätään niukat tappiot ja maalinteko-ongelmat, niin kyllähän siinä kovallakin itseluottamuksella varustettu pelaaja epäilemään omia kykyjään. Yksi onnistuminen voi kuitenkin muuttaa paljon, se on nähty urheilussa moneen kertaan. Me pelaajat elämme voitoista ja niiden tuomasta itseluottamuksesta sekä onnistumisen tunteesta. Onnistumiset eivät kuitenkaan tule ilmaiseksi, joten ainut vaihtoehto on laittaa itsensä jälleen kerran likoon, antaa kaikkensa ja katsoa, mitä tulostaululla lukee loppuvihellyksen jälkeen.
Tänään illalla lähdemme metsästämään sitä onnistumista Vaasan Hietalahteen, jossa kohtaamme toistaiseksi ilman tappioita pelanneen VIFKn. Kuten muistamme, ensimmäinen kohtaamisemme Lapväärttissä päättyi värikkäiden vaiheiden jälkeen VIFKn 0-2 voittoon. Ottelu olisi aivan yhtä hyvin voinut päättyä tasan, sillä pelin loppuhetkillä tekemämme maali hylättiin mielestäni aiheettomasti. Pelasimme myös yhden harjoituspelin keväällä, silloin päädyttiin 1-1 tasapeliin, vaikka VIFK hallitsi pallollista peliä selkeästi. Tänään on kaikki mahdollista, mutta siihen tarvitaan nappisuoritusta koko joukkueelta.
Sportingin harjoituksista kantautuu pitkästä aikaa hyviä uutisia, sillä polvivaivojen takia muutaman ottelun huilannut Anthony Hannus palasi treeneihin ja viljeli tuttuun tyyliinsä muutaman kovan taklauksen, eli eiköhän Antti ole taas pelikunnossa. Lisäksi pitkään sivussa ollut Julian Tarvoll laittoi harjoituksissa mm. allekirjoittaneen muutaman kerran niin solmuun, että myös Julle on jälleen hieman lähempänä omaa tasoaan. Tosin meikäläisen harhauttaminen ei taida olla mikään erityinen tason mittari, mutta kuitenkin…
Ei muuta kuin Sporting-haalarit niskaan ja hommiin!
Pekka Paukkonen
