Kraft – Sporting 4-2 (1-1)

Kraft vahvempi derbyssä

Tomaattikarnevaalilauantai, upea kesäsää ja rakkaat viholliset Kraft ja Sporting Kristina houkuttelivat Mosedalin betoniin 1329 katsojaa. Katsomo oli virittäytynyt jo hyvissä ajoin tunnelmaan ja molempien kannattajat laittoivat parasta peliin heti ottelun alussa. Huudot ja chantit pauhasivat ja katsomon puolella otettiin toisesta mittaa oikein kunnolla.

Omiensa väreihin pukeutuneet fanit tekivät otteluun hienon tunnelman, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Niin pauhaava meteli katsomossa ajoittain oli, että tuomarin vihellyksiä oli vaikea kuulla. Loistava osoitus derbyn merkityksestä ja siitä kuinka paljon tunteita ottelu herättää.

Närpiöläisille ei tosin pelkät huudot riittäneet vaan entisaikojen Etelä-Euroopan tyyliin tomaattihuuruiset nuoret miehet paukauttivat ilmaan myös muutaman pommin ja savua. Tämän päivän tulkinnoilla sanktioita lienee luvassa.

Jos katsomossa laitettiin parasta pöytään, sitä laitettiin myös Mosedalin loistavakuntoisella nurmella. Upeassa kunnossa ollut kenttä lähenteli biljardipöydän verkaa. Olosuhteet huippuotteluun olivat siis todellakin olemassa. Täysi karsina, loistava sää ja huippukuntoinen kenttä. Katsojat saivat toden totta viihdyttävän ottelun nähdäkseen.

Ottelussa tapahtui oikeastaan koko ajan. Tapahtumia riitti runsaasti ja ottelu oli todella jännittävä. Viihdearvo oli korkea. Ainoa, mikä jäi puuttumaan oli Sportingin piste, tai pisteet. Eväitä siihen olisi kyllä ollut, mutta rutinoituneempi isäntä hallitsi hermonsa, teki vähemmän virheitä ja oli maalipaikoissaan murhaava.

Näin hienosta ottelusta ja tapahtumasta olisi molemmille jotain suonut, mutta tällä kertaa Sportingin osaksi jäi näppien nuoleminen. Urheilussa se on valitettavasti niin, että vaikka kaikki muut asiat olisivatkin tapahtumassa olleet kohdallaan, ei se paljoa lohduta, kun pistepussiin ei lisätäytettä reissulta herunut.

Vauhdikas alku

Ottelu alkoi heti vauhdikkaasti ja molemmat joukkueet olivat tulleet pelaamaan, eikä kyttäilemään. Sportingin ensimmäinen tilanne syntyi noin 10 minuutin kohdalla, kun Leonid Grines haastoi hyvin vasemmalla laidalla Kraftin puolustajaa Mårten Grandellia ja pääsi hänestä ohi.

Hyvä keskitys rangaistusaluelle Sportingkärki Sekou Konatelle, joka kääntyi näppärästi ja laukoi pallon pystytolppaan. Tolppalaukauksesta pallo ajautui oikealle laidalle, josta Marcus Landgärds pääsi keskittämään pallon uudelleen Kraftin maalille. Marcuksen vaarallinen keskitys oli sen verran hankala hallittava Kraftpakki Grandellille, että pallo hänestä omaan maaliin ja Sporting riemukkaasti keulille.

Kauaa ei tämä ilo kestänyt, sillä vain minuuttia myöhemmin Kraft pelasi pallon oikeaan laitaan viilettäneelle Jonas Granforsille, joka tavoitteli vasemmalla laidalla viilettänyttä keltapaitaa. Tähän syöttöön pääsi väliin kuitenkin Sportingin puolustuksesta Miroslav Rajkovic, jonka jalasta pallo kuitenkin epäonneksi painui omaan maaliin ohi voimattoman Gaston Brambattin.

Eli erikoiseksi tilastokummajaiseksi jää se, että kolme tämän kauden ensimmäistä derbymaalia olivat omiamaaleja! Loppujakson osalta rytinä ehkä vähän rauhoittui. Kraft joutui vaihtamaan heti maalien jälkeen kentältä pois Vanja Poborin, joka sai tällin ottelun alussa. Kraft ehkä ensimmäisen jakson loppua hienokseltaan hallitsi, mutta ei se saanut luotua, kuin oikeastaan yhden hyvän paikan, kun kulman jälkitilanteessa pallo pelattiin maalin eteen Jonas Granforsille. Vaikeasta asennosta Granfors sai pallon onneksi vain maalin yli.

Toinen puoliaika

Toisen puoliajan ensimmäinen tapaus oli se, että Kraft vaihtoi maalivahtia. Alle kymmenen minuuttia oli toista puoliaikaa pelattu, kun Jakob Lund marssi vaihtoon ja tilalle kirmasi Jovan Zlatkovic. Tuliko Lundille jotain vammaa, vai oliko hänen epävarma toiminta syynä vaihtoon.

Niin tai näin Sportingin olisi pitänyt kyllä pystyä paineistamaan nuoria Kraftmaalivahteja paremmin, sillä heidän ruumiinkieli ei suoranaista varmuutta heijastanut. Maalivahdin vaihto toimii usein jääkiekossa herättävänä asiana, mutta tällä kertaa se toimi myös jalkapallossa.

Viitisen minuuttia vaihdosta Kraft katkaisi Sportingin pelin rakentelun keskialueella ja käänsi nopeasti pelin oman hyökkäyksen muodossa vasempaan laitaan Kim Bölingille. Näemmä Sebastian Strandvallin opit tukanlaittoon ja keskittämiseen olivat purreet, sillä Bölingin hyvä keskitys leijaili ohi koko Sportingin puolustuksen takatolpalle asti, jonne rynnisti ottelun hahmo Granfors, joka viimeisteli taidokkaasti Kraftin johtoon.

Sporting ei tästä kuitenkaan hätkähtänyt vaan tuli vielä kerran. Ottelua oli pelattu 72 minuttia, kun Sporting pelasi hienon hyökkäyksen omalta alueelta asti. Joukkueen ankkuripelaajana hyvin onnistunut Adis Stambolija syötti oikeaan laitaan pallon Leonid Grinesille, jonka pikku haasto ja laukaus päätyivät ylärimaan. Poikkihirrestä pallo pomppasi maalin eteen suoraan Sekou Konaten päähän, joka viimeisteli varmasti tasoituksen.

Sporting sai maalista selvästi virtaa ja se hallitsi ottelua tasoituksen jälkeen. Maalia se ei onnistunut kuitenkaan tekemään ja oman kulman jälkeen se sai kylmän suihkun. Kraft käänsi jälleen peliä nopeasti ja nahkakuula pelattiin vasempaan reunaan tulikuumalle Granforsille. Hän siirsi vain pallon itselleen oikealle jalalle ja hieno laukaus 20 metristä painui Sportingin maalin oikeaan alakulmaan tolpan kautta. Näin Kraft 3-2 johtoon.

Tästä ei Sporting enää toipunut. Muutama minuutti ennen täyttä aikaa Sporting puolustuksen sekoilun jälkeen Kraftin jenkkikärki Yannick Smith oli päästä pahan tekoon, mutta hänet kaadettiin pilkun arvoisesti. Ottelun hahmo Granfors iski pallon hallitusti pilkulta sisään ja loppunumeroiksi 4-2, sekä itselleen hatun päähän.

Kraft oli hyvä. Se oli valmiimpi otteluun kuin me. He eivät tehneet samanlaisia isoja virheitä, kun me tehtiin. Granfors oli loistavassa vedossa.

Jorma Huusko

Näin ottelua analysoi Sportingin valmentaja Jorma Huusko. Kaikkien pisteiden jääminen Närpiöön harmitti Huuskoa, vaikka ottelu ihan kelpo suoritus punaisilta (valkoisilta) olikin.

Tietysti me oltaisiin voitu jotain saada. Se on selvä, että kyllä siinä saumaa oli pisteitä ottaa. Nyt on derbyt tasan ja meillä on vielä yksi mahdollisuus Kraft voittaa. Tällä kertaa he olivat parempia.

Jorma Huusko

Lopuksi Huusko halusi kiittää punaisten faneja.

Oli hienoa katseltavaa Sportingfanien toiminta. Hyvää kannustusta läpi ottelun ja hienoa oli se tuki minkä joukkue sai.

Jorma Huusko

Jos, jos, jos

Jos et pidä jossittelusta, hyppää yli tämän kappaleen. Turhaahan se on, mutta joskus aika mukavaakin. Kun on kyse derbytappiosta täytyy sitä vähän saada harrastaa. Sporting pelasi ihan kelpo ottelun ja se olisi ansainnut edes sen pisteen.

Nyt ei niin käynyt vaan Kraft korjasi koko potin.

Kraft oli juuri sellainen ilkeä, että ei se mitään ilotulitusta esittänyt kentällä vaan pommit paukkuivat vaan katsomon puolella, mutta kuitenkin se pelasi hyvän tasaisen ottelun. Se iski maalinsa Sportingin kannalta ikäviin paikkoihin. Juuri kun päästiin johtoon, aika nopeasti toisen jakson alkuun ja vielä voittomaali niillä hetkillä, kun Sporting oli juuri tasoittanut ja hallitsi kenttätapahtumia.

Kraft käytti vähät paikkansa tehokkaasti, eikä se sortunut niin pahoihin virheisiin kuin Sporting. Useata Kraftmaalia edelsi peräkkäisiä virhearviointeja Sportingpelaajilta. Pahimmillaan jopa viisi virhearviointia peräkkäin. Eli jonkun tilanteessa olleen pelaajan toisenlainen ratkaisu olisi voinut estää maalin.

Virheitä tietysti sattuu, eikä niitä kannata jäädä kaivelemaan. Oppia täytyy ottaa ja eteenpäin on mentävä, sillä pelit jatkuvat kovalla tahdilla. Pelaajille ottelu oli varmasti hieno kokemus. Samalla täytyy muistaa, että ei se myöskään mikään helppo paikka ollut pelata.

Upea yleisö ja derbyn paineet niskassa. Se on peliä ja numerot taululla kertovat totuuden. Kraftin rutinoituneempi ja tasaisempi joukkue oli voiton avain. Ja olihan siellä se Granfors.

Ai niin tuomareista ei puhuttu mitään. Niin siksi, että he onnistuivat ottelun arvoisesti.

Poikkeuksellisesti myös tässä ottelussa jaetaan perunapussit.

Kolmen perunapussin pelaaja
Sekou Konate. Teki maalin ja paljon töitä kärjessä. Kesytti hyökkäyspäässä paljon palloja ja oli vaarallinen pideltävä Kraftin puolustukselle. Vahva peli Sekulta.
Kahden perunapussin pelaaja
Adis Stambolija. Pelasi keskikentän ankkurina hyvän pelin. Jakeli palloa monipuolisesti ja syöttötyöskentely oli varmaa. Oli paljon pallossa ja halusi pelivälinettä. Käynnisti tilanteen toiseen maaliin.
Yhden perunapussin pelaaja
Leonid Grines. Väkevä peli Leolta. Oli monessa mukana energisellä otteella. Pelin sisällä joutui vaihtamaan pelipaikkaa muutamaan otteeseen, mutta se ei menoa haitannut.

Sportingin kokoonpano
Brambatti, Lehtola, Mäkiharju, Rajkovic, Franz, Landgärds (Cehic), Stambolija, P.Grannas, Grines (Lövholm), Meireles, Konate

Veikkauksen Mitalit
Kulta Jonas Granfors Kraft
Hopea Jens Nygård Kraft
Pronssi Miroslav Rajkovic Sporting

Pelit jatkuvat jo keskiviikkona, kun Lapväärttiin vieraaksi saapuu TPV Tampereelta. Ottelu alkaa poikkeuksellisesti klo 19.00.

Eero Haapala